Avoimuutta ja pitkää ikää

Penn Stationilla New Yorkissa vuonna 2009 havahduin kuulutukseen. Ymmärsin vasta kuulutuksen lopussa, että jossakin oli ikivanha järjestelmä, joka oli nyt tarkoitus vaihtaa uuteen. Onneksi kuulutus toistui muutaman minuutin välein, ja lopulta ymmärsin tarinan.

Kyseessä oli Long Islandin ratapihan vuonna 1935 käyttöönotettu asetinlaite. Se toimi yhä moitteettomasti, mutta releiden saatavuus oli käynyt huonoksi. Asetinlaitteen huoltaminen oli jo pitkään ollut vaikeaa ja vähitellen se olisi mahdotonta. Laite oli uusittava, mikä pysäyttäisi junaliikenteen ratapihalla muutamaksi päiväksi. Uusi asetinlaite – eli siis tietokone – olisi myös entistä fiksumpi ja lisäisi Long Islandin ratapihan kapasiteettia.

Asetinlaite

Vuoden 1935 asetinlaite oli hallinnut ratapihan liikennettä jo 74 vuoden ajan. Tekniselle laitteeelle 74 vuotta on kunnioitettavan korkea ikä. Kukaan laitteen suunnitelleista ja rakentaneista tuskin oli enää elossa. Dokumentaatiokin saattoi olla hukassa. Tämä ei kuitenkaan ollut estänyt laitteen huoltamista, koska mekaanisten laitteiden ymmärtäminen on melko helppoa. Mekaaniset laitteet ovat tavallaan avoimia; kuka tahansa tekniikan perusteet ymmärtävä ymmärtää laitteet ja osaa niitä huoltaa ja korjata.

Nykyisin täysin mekaanisia järjestelmiä on tuskin lainkaan. Liki kaikki järjestelmät sisältävät tietotekniikkaa. On oikeastaan turhaa enää sanoa jonkin järjestelmän olevan sulautettu järjestelmä, koska kaikki ovat. Mikään triviaalia monimutkaisempi järjestelmä ei toimi ilman sähköä eikä ilman jonkun ohjelmoimaa logiikkaa.

Tietoteknisiä järjestelmiä on hankala huoltaa ja korjata, jos niiden suunnittelijat ja toteuttajat ovat manan mailla, dokumentaatiota ei ole eikä lähdekoodia ole saatavilla. Prosessorin sisään on vaikeata nähdä ja siellä mahdollisesti piileskelevää bugia – joka on ehkäpä aktivoitunut toimintaympäristön muutoksesta – ei saa millään pois. Kun järjestelmä hajoaa tai ei enää sovi yhteen vaatimusten ja toimintaympäristön kanssa, tilanne on vaikea: järjestelmä on korvattava kiireesti uudella. Kiire on aina kallista.

Aina asiat eivät ole näin huonosti. Järjestelmän toteuttajat ovat yhä elossa, heillä on lähdekoodi hallussaan ja osaamisensa on yhä niin hyvä, että järjestelmää on mahdollista kehittää ja vikoja korjata. Järjestelmää ei tarvitse vaihtaa kiireesti. Ongelmat eivät katoa vaan muuttavat muotoaan. Ongelmat eivät olekaan teknisiä vaan kaupallisia: osaaminen on vain yhdellä porukalla – järjestelmän alun alkaen rakentaneella -, joten heillä on monopoli ja hinnat sen mukaiset. Kalliiksi käy ylläpitäminen, korjaamisesta puhumattakaan.

Ikääntyvän tietoteknisen järjestelmän ylläpitäminen kallistuu jatkuvasti, jos järjestelmän rakenne ja lähdekoodi ovat suljettuja. Mitä vanhempi suljettu järjestelmä, sitä monopolisoituneempaa sen ylläpito ja korjaaminen on. Järjestelmän omistaja – ja käyttäjät eli maksajat – kärsivät, ylläpitäjät rikastuvat.

Mitä voimme oppia Long Islandin asetinlaitteesta? Yksinkertaisen ohjeen: jos järjestelmä on varmasti lyhytikäinen, se voi olla suljettu. Jos taas järjestelmä saattaa jäädä elämään vuosikymmeniksi, sen lähdekoodin, suunnitteludokumentaation ja toteutustyökalujen on oltava avoimia.